Laskurahoitus vauhdittaa Suorsan taksin liiketoimintaa

”Kokemus on ollut todella positiivinen. Voimme keskitettyä kuljettamiseen ja palvella asiakkaitamme entistä paremmin, kun huolet taloudesta eivät paina”.

Suorsan taksi on perinteikäs ja laadukas taksipalvelua tuottava perheyritys Oulusta.

Suorsa on toiminut vuodesta 1927 ja tänä päivänä toimintaa johdetaan jo neljännessä polvessa.

Suorsalta löytyy mittava kalusto niin vip-kuljetuksiin, koulukyyteihin, pakettitoimituksiin kuin perinteiseen taksiajoonkin.

Suomen ollessa koronan kourissa ja erilaisten sulkujen saartamana myös Suorsa oli hankalan tilanteen edessä. Kassaan tarvittiin rahaa ja maksusaatavat nopeammin liiketoiminnan käyttöön. Vaihtoehtona pankin laina tuntui raskaalta ja kassan kiertoon tarvittiin apua nopeasti.

Laskurahoitus ei ollut Suorsalla ennestään käytössä mutta Finance Linkin tarjoama henkilökohtainen palvelu aina rahoitustarpeen määrittelystä alkaen vakuutti ja näin lähdettiin kokeilemaan laskurahoitusta.

 

Suorsan taksin toimitusjohtaja Kimmo Suorsa kertoo:

”Laskurahoitus auttaa nyt kassatilanteen ja kausivaihtelujen korjaamisessa ja kaikki on sujunut Finance Linkin kanssa mallikkaasti. Laskuja on voitu myydä yksittäin ja tarpeen mukaan ja palvelua on helppo ja vaivaton käyttää.”

 

Tuleva vuosi näyttää valoisalta. Nykyiset asiakkaat ovat kasvattaneet tilauksiaan ja lisäksi on päästy mukaan uusiin kilpailutuksiin. Liiketoiminnan kokonaisedellytysten parannuttua on aika suunnitella myös investointeja.

Suorsan kalustoa on tarkoitus laajentaa sähköautoilla ja toimintaa voidaan laajentaa turvallisin mielin, kun kassa on vakaammalla pohjalla.

 

”Kokemus on ollut todella positiivinen. Voimme keskitettyä kuljettamiseen ja palvella asiakkaitamme entistä paremmin, kun huolet taloudesta eivät paina”.